Vuosikertomus 2015

Toimitusjohtajan katsaus

Postin vuosi kului hyvin vaikeassa toimintaympäristössä. Suomen talouskasvu on ollut olematonta, ja kuluttajien ostovoima on kehittynyt vaisusti. Yhtiömme liikevaihto laski kaikissa liiketoimintaryhmissä. Kirjeiden ja lehtien jakelun volyymien lasku vähensi liikevaihtoa 75 miljoonaa euroa. Kotimaan rahtiliikenteen kuljetusmäärät vähenivät kokonaismarkkinan jatkaessa laskuaan. Itella Venäjän liikevaihtoa söivät heikko rupla ja Venäjän talouden ongelmat.

Liikevaihdon laskusta huolimatta konsernin operatiivinen tulos pysyi edeltäneen vuoden tasolla. Tämä on kuitenkin vaatinut paljon korvaavia toimia ja kipeitä ratkaisuja. Suurin tyytyväisyyden aihe oli Paketti- ja logistiikkapalvelut -liiketoimintaryhmän vahva tulosparannus. Sen operatiivinen tulos nousi voitolliseksi määrätietoisten tehostamistoimien ja rakennejärjestelyjen ansiosta. Tulevaisuudessa odotamme logistiikan erilaisten palvelujen olevan Postin kasvun moottori.

Postin liiketulos parani merkittävästi edellisvuodesta. Tulosparannusta selittää Paketti- ja logistiikkapalvelujen tuloksen lisäksi 120 miljoonan euron arvoinen myynti- ja jälleenvuokrauskauppa, jossa Posti myi logistiikkakiinteistöjä Suomessa.

Venäjällä markkinatilanne synkistyi viime vuoden aikana. Maan voimakkaasti heikentynyt talous, kuluttajien supistuva ostovoima ja heikko rupla vaikeuttavat tällä hetkellä Venäjällä toimivien ulkomaisten yritysten liiketoimintaa, eikä Itella Venäjä tee tässä poikkeusta. Tämän vuoden kehitysnäkymiin liittyy valitettavasti edelleen suurta epävarmuutta.

Meidän markkina-asemaamme Venäjällä voidaan pitää tilanteesta huolimatta hyvänä. Olemme varastoliiketoiminnassa Venäjällä markkinajohtaja, ja meillä on toimintaa Moskovan lisäksi kuudessa muussa miljoonakaupungissa sekä koko maan kattava logistiikkaverkosto.

Digitalisaatio luo mahdollisuuksia

Julkistimme kesällä uuden strategian, jonka päätavoitteena on uudistaa Postista asiakaskeskeinen ja ensiluokkainen palveluyritys sekä hakea kannattavaa kasvua uusista palveluista. Haluamme olla Suomen suurin posti- ja logistiikka-alan yritys, jolla on laajin palveluvalikoima ja verkosto.

Digitalisaatio luo mahdollisuuksia parantaa konsernin palvelua ja kehittää uusia liiketoimintoja. Hyödynnämme markkinointipalveluissamme Postin data- ja analytiikkaosaamista uusien lisäpalveluiden luomiseksi.

Vaikka kirje- ja lehtijakelu vähenee, kotiin vietävien palvelujen markkina on kasvava. Ateria- ja kotiapupalveluiden tarve lisääntyy kaiken aikaa väestön ikääntyessä. Meillä on avainasema uusien kotipalveluiden kehittäjänä, koska me käymme jokaisen suomalaisen kotiovella viisi kertaa viikossa.

Kotipalvelujen lisäksi uuden kasvualueen Postille tarjoaa elintarvikelogistiikka. Laajennamme tämän strategiakauden aikana toimintaamme lämpötilasäädeltyihin kuljetuksiin mukaan lukien elintarvikkeet. Elintarvikelogistiikka täydentää Postin logistiikkapalveluiden tuotevalikoimaa ja tukee osaltaan yrityksemme kasvutavoitteita.


OpusCapita puolestaan tähtää omalla strategiallaan vahvaksi taloushallinnon ohjelmistojen ja prosessien tuottajaksi Pohjois-Euroopassa. OpusCapitassa otetaan käyttöön uutta prosessirobotiikkaa, jatketaan pilvipalveluihin siirtymistä ja kehitetään uusia ratkaisuja, joilla parannetaan asiakkaiden käyttöpääoman hallintaa.

Verkkokauppiaan vahva kumppani

Pakettipalveluissa strategiana on toimia suomalaisille yrityksille ja kuluttajille verkkokaupan mahdollistajana. Haluamme olla kuluttajien suosima ykkösvaihtoehto ja verkkokauppiaiden vahva kumppani. Uusilla tietojärjestelmäratkaisuilla luodaan toimitusketjuun tehokkuutta, nopeutetaan verkkokauppiaiden pääoman kiertoa ja vauhditetaan verkkokaupan kasvua.

Uusi robottiavusteinen hybridivarastomme Vantaalla ja verkkokaupan keskusterminaalina toimiva uusi Liedon logistiikkakeskuksemme mahdollistavat verkkokaupalle jopa 2-3 lisämyyntipäivää sesonkeihin. Asiakkaat puolestaan saavat verkkokauppatilauksensa perille jopa samana päivänä.

Ensimmäinen hiilineutraalien postipalvelujen tarjoaja

Merkittävänä logistiikkayhtiönä Posti kantaa vastuunsa myös ympäristövaikutusten minimoimisesta. Posti on maailman ensimmäinen hiilineutraalien postipalvelujen tarjoaja.

Kuluneena vuonna laajensimme Posti Greenin kattamaan postipalveluiden lisäksi myös paketti- ja logistiikkaliiketoiminnan Suomessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki tarjoamamme palvelut ovat automaattisesti ja lisämaksutta Posti Green -palveluita. Olemme kiistatta vihreän logistiikan edelläkävijöitä Suomessa.

Uudistuksilla turvataan kilpailukyky

Posti on uudistanut merkittävästi toimintojaan vastatakseen kiristyvään kilpailuun ja postivolyymien laskuun. Viime kesään ajoittuivat kotimaan terminaaliverkoston uudelleenjärjestely ja Postin palvelupisteverkoston uudistuksen käynnistäminen.

Myös marraskuun lopussa postialalle saatu uusi työehtosopimus tukee Postin uudistamista ja kilpailukyvyn parantamista. Uudessa työehtosopimuksessa ylimääräistä muutosturvaa koskevat määräykset poistuivat. Vastuullisena työnantajana koulutamme ihmisiä Postin Uusi polku -tukiohjelman avulla uuteen työhön, yrittäjäksi tai uuteen ammattiin.

Sopimuksen myötä poistuivat myös rajoitteet täydentävän työvoiman ja alihankinnan käytöltä esimerkiksi ruuhkahuipuissa.

Merkittävä rakennemurros

Posti käy läpi parhaillaan monivuotista ja merkittävää toimialamurrosta. Kirjevolyymien laskua ei voi pysäyttää. Yhtiön strategian kaksi kulmakiveä ovat kirjeen volyymilaskuun reagoiminen oikea-aikaisesti ja uusien kasvuliiketoimintojen voimakas kasvattaminen. Posti on taloudellisesti vakaalla pohjalla ja se on investointikykyinen.

Olen vakuuttunut Postin kyvystä selviytyä murroksesta menestyksekkäästi.

Haluan lopuksi kiittää sekä henkilöstöämme, asiakkaitamme että kaikkia yhteistyökumppaneitamme erinomaisesta yhteistyöstä vuoden aikana.

Heikki Malinen
Toimitusjohtaja